Piirinmestaruuskokeet

Kuva: Jaana Moilanen

Kennelpiirissä järjestetään erilajien Piirinmestaruuskokeita, kokeiden järjestämisestä vastaavat rotujaostot tai niiden valtuuttamat jäsenyhdistykset. Piirinmestarit saavat kokeen yhteydessä kiertopalkinnon, joka palautetaan kaiverrettuna ennen seuraavan vuoden piirinmestaruuskoetta kokeen järjestäjälle uudelleen jaettavaksi. Myös Kennelpiirin vuosikokouksessa Piirinmestarien omistajat saavat muistoksi PM-plakaatin..

Piirin mestaruudesta kilpaillaan kunkin koemuodon korkeimmassa koeluokassa ja mestaruuden saavuttaa korkeimman hyväksytyn palkintosijaan oikeuttavan pistemäärän saanut koira. Saavuttaakseen mestaruuden palveluskoirakokeissa koiran tulee saavuttaa koulutustunnukseen oikeuttava tulos.

Piirinmestaruuskokeet suositellaan järjestettäväksi vuosittain, mieluimmin ennen Suomenmestaruuskilpailuja. Saman koemuodon kokeet on pyrittävä järjestämään koelajeittain samaan aikaan.

Osallistujan on oltava Kennelliiton tai kennelpiirin jäsenyhdistyksen jäsen. Piirinmestaruudesta saa kilpailla jokainen ilmoittautumishetkellä (viimeinen ilmoittautumispäivä) piirin alueella vakinaisesti asuva koiran omistaja riippumatta hänen edustamansa yhdistyksen kotipaikasta. Useamman omistajan koira kilpailee sen kennelpiirin mestaruudesta, jonne se on pääasiassa sijoitettu. Koira voi kilpailla vuosittain vain yhden kennelpiirin mestaruudesta. Joukkuekilpailussa osallistumisoikeus määräytyy joukkueen asettavan yhdistyksen kotipaikan kennelpiirin mukaan.

Kennelpiirin mestaruuden voittaneella koiralla on oikeus puolustaa mestaruuttaan seuraavan vuoden piirinmestaruuskokeessa. Mikäli kennelpiirin mestaruuskoe on samalla valinta tai karsintakoe Suomenmestaruuskilpailuun osallistuu mestaruuttaan puolustava koira täysivaltaisesti myös tähän valinta/karsintakokeeseen.

AGILITYN PM-KISAT: http://www.agilityliitto.fi/kilpailut/arvokilpailut/piirinmestaruuskilpailut/

Piirinmestaruuskokeet  => säännöt

Piirinmestaruuskokeet löytyvät Kennelliiton tapahtumakalenterista