Koiranäyttelyt

Koiranäyttelyiden perimmäinen tarkoitus on palvella koirien jalostus- ja kasvatustyötä. Ne ovat myös tilaisuuksia, joissa samanhenkiset koiraharrastajat tapaavat toisiaan. Koiranäyttelyt ovat erinomaisia paikkoja uusille ja vanhoille koiraharrastajille tai vasta koiran hankintaa suunnitteleville nähdä erilaisia koirarotuja. Agilityn ohella näyttelyt ovat yksi suosiotaan jatkuvasti kasvattavista harrastusmuodoista. Suomessa järjestetään vuosittain yli 40 kansainvälistä ja kaikkien rotujen näyttelyä sekä yli 200 ryhmä- ja erikoisnäyttelyä. Tietoa Pohjois-Savossa järjestettävistä koiranäyttelyistä, säännöistä, ohjeista ja ilmoittautumisista löydät näiltä nettisivuilta sekä Koiramme -lehdestä.
 
Näyttelyanomukset:

Ryhmänäyttelyt
: Näyttelyanomus on tehtävä Omakoiraan viimeistään 15 kuukautta ennen näyttelyvuotta aina syyskuun loppuun mennessä. Piirihallitus puoltaa / ei puolla anomusta Omakoiran kautta. Ajallaan Kennelliitto lähettää näyttelynanojille sähköpostina päätöksen näyttelystä.

Sawo Show: Jäsenyhdistysten anomus Sawo Shown järjestelytehtäviin osallistumisesta on lähetettävä kennelpiirille ym. aikataulua käyttäen.

Kansainväliset ja kaikkien rotujen näyttelyt: Jäsenyhdistysten anomukset KV- ja kaikkien rotujen näyttelyiden järjestelytehtäviin osallistumisesta on lähetettävä kennelpiirille myös ym. aikataulua käyttäen.

Näyttelyasioita Kennelpiirissä hoitaa: Tuula Laitinen, Ilvolankatu 38b, 74120 Iisalmi
Kennelpiirissämme järjestetään kaksi kaikkien rotujen koiranäyttelyä parittomina vuosina ja parillisina vuosina suurtapahtuma Sawo Show.
 

Piirihallituksen ohjeistus näyttelytoimikunnille:

Toimikunnan tulee sopia jo ensimmäisissä kokouksissaan järjestäytymisen yhteydessä toimikunnan jäsenien omien koirin ilmoittamisesta ja esittämisessä ao. näyttelyyn.. Piihihallituksen ohje on, että toimikunnan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri ja tuomarisihteeri pidättäytyvät itse esittämästä koiriaan näyttelyssä. Piirihallitus on tehnyt myös päätöksen, että Pohjois-Savon Kennelpiirin alueella pidettävissä näyttelyissä ja kokeissa tulee tarkastaa rokotukset kaikilta koirilta.

Kehätoimitsijakortit teille myöntää ja uusii:
Tuula Laitinen, Ilvolankatu 38 b, 74120 Iisalmi, p. 050 512 5031, tuula.laitinen (at) pohjois-savonkennelpiiri.fi