Kennelpiirin tiedotteet

Ruokaviraston koirarekisterin avaaminen viivästyy

Julkaistu 22.12.2022

Ruokavirasto on tiedottanut tänään 22.12.2022, että vuoden 2023 alusta käyttöönotettavaksi suunnitellun koirarekisterin avaaminen viivästyy. Tämä tarkoittaa sitä, että Ruokavirasto ei voi vielä 1.1.2023 ottaa vastaan rekisteröinti-ilmoituksia.

Maa- ja metsätalousministeriön asetuksella koirien tunnistamisesta ja rekisteröinnistä määrätään, että kaikki koirat on tunnistusmerkittävä ja ilmoitettava Ruokaviraston rekisteriin vuoden 31.12.2023 loppuun mennessä. 1.1.2023 alkaen syntyneet koirat on tunnistusmerkittävä ilmoitettava viimeistään kolmen kuukauden iässä tai aiemmin, jos ne luovutetaan uudelle haltijalle ennen kolmen kuukauden ikää.

Vaikka koirarekisterin avaaminen viivästyy, koirat tulee kuitenkin tunnistusmerkitä asetuksessa annettujen määräaikojen puitteissa ja siruttajan tulee antaa kaikille 1.1.2023 alkaen siruttamilleen koirille tunnistustodistus. Tunnistustodistus annetaan Ruokaviraston verkkosivuilta löytyvällä asiakirjalla tai vapaamuotoisella asiakirjalla. Jos koira on tunnistusmerkitty jo aiemmin, ei erillistä tunnistustodistusta tarvitse hankkia.   

Jos vuonna 2023 syntyneet tai maahantuodut koirat ehtivät vaihtaa haltijaa ennen rekisterin avautumista, vastaa niiden uusi haltija koirien ilmoittamisesta rekisteriin.

Lisätietoa saa Ruokaviraston verkkosivuilta osoitteessa www.ruokavirasto.fi/koirarekisteri, josta löytyy myös vastauksia useimmin kysyttyihin kysymyksiin.

Lisätietoja saa myös 2.1.2023 alkaen koirarekisterin asiakaspalvelusta osoitteessa koirarekisteri@ruokavirasto.fi tai puhelin 020 690 500.

Ruokaviraston tiedote 22.12.2022

Kennelpiirin ajankohtaiset tiedotteet