Kennelpiirin tiedotteet

Kennelliiton kanta Suomen Palveluskoiraliiton lisenssimaksuun

Julkaistu 22.11.2017

Suomen Kennelliitto on saanut jäseniltä huolestuneita viestejä Suomen Palveluskoiraliiton (SPKL) lisenssimaksun vaikutuksesta koiraharrastusmahdollisuuksiin. Asiasta on keskusteltu Kennelliitossa ja SPKL:n hallituksen puheenjohtaja Tapio Toivolan kanssa.

SPKL on vuoden 2016 alusta lähtien hallinnoinut palveluskoiratoiminnan lisäksi tottelevaisuuskokeita, rally-tokoa ja koiratanssia, joista erityisesti kahden viimeisen suosio on kasvanut viime vuosina voimakkaasti. SPKL:n hallitus päätti syyskuussa, että liiton toimintaedellytysten turvaamiseksi ja koe- ja kilpailutoiminnan tasapuolisuuden tukemiseksi otetaan 1.1.2018 käyttöön ohjaajakohtainen lisenssimaksu, jolla saa osallistumisoikeuden SPKL:n alaisiin kokeisiin ja kilpailuihin. Lisenssin hinnaksi on arvioitu muodostuvan 40–50 euroa.

Lisenssivaatimus ei koske käyttäytymiskoetta, kansallista pelastuskoirakoetta, opastuskoetta, luonnetestiä ja MH-luonnekuvausta. SPKL:n 27.9. julkaisemassa tiedotteessa toisena vaihtoehtona SPKL:n toimintaedellytysten turvaamiseksi mainittiin pakollinen henkilöjäsenyys, jota pidettiin sääntöteknisesti monimutkaisempana.

– Suomen Palveluskoiraliitto on itsenäinen järjestö, joka päättää oman toimintansa rahoituksesta. Ymmärrämme kuitenkin jäsenten huolet maksun vaikutuksesta harrastamiseen ja pidämme todella tärkeänä, että toiminnan kehittämisen keskelläkin mahdollisuudet myös matalan kynnyksen lajeihin säilyvät. Kennelliitto toivoo, että SPKL seuraa harrastajamäärien kehitystä ja tekee niistä johtopäätöksensä, Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen sanoo.

Lisätietoja:

Harri Lehkonen
hallituksen puheenjohtaja
050 329 2188
harri.lehkonen@kennelliitto.fi

Kennelpiirin ajankohtaiset tiedotteet